Rauhallista ainakin on, täällä Tanskan rannikoilla. Jos jotain kiinnostaa tarkempi sijainti, niin tallimme tönöttää Hanstholmin reunalla, vaikka osa metsäpoluista kiemurteleekin läheisillä alueilla. Niin, metsäpolkuja ainakin löytyy mielinmäärin - kapeita, kovia, leveitä, pehmeitä, kiemurtelevia... Valinnanvaraa kyllä löytyy. Meri sijaitsee aivan tallimme lähistöltä, vain muutaman sadan metrin päässä tallilta. Rantaan kiemurtelee kapea, käynninkestävä polku, mutta rannalla sitten saakin laittaa kaasun pohjaan ja odottaa bensan loppumista - rantaa tuntuu jatkuvan monen ponin kauravarastojen verran. Ikinä ei ole siis päästy rannan päähän asti. Asumme kaikinpuolin kivalla paikalla, eikä muissakaan puitteissa, kuin metsäpoluissa, ole valittamista.Tallin viereen on rakennettu iso, esteharjoittelulle tarkoitettu kenttä. Kokoa löytyy metreinä pyöreät 100 x 60, joten ihan pikku hiekkapläntistä ei ole kyse. Pohjana kentällä käytetään hiekan ja kumirouheen sekoitusta, joten se pysyy pakkasillakin ja pikkusateilla hyvänä. Kenttä on salaojitettu huolellisesti ja aidattu poniemme kestävillä aidoilla. Joskus kun on päässyt käymään niin, että joku on tipahtanut pikku enkeleittemme selästä - niin madottomalta kuin se kuulostaakin.Tiloihimme kuuluu myös lämmitetty puumaneesi, johon on käynti suoraan tallista, ovathan meidän ponit sokeria. Talvisin estekalusto löytyy maneesin laidoilta, mutta kesäisin esteet (ja möröt...) ovat sateensuojassa kentän vieressä olevassa ladossa.
Kiemurteleviin ja pehmeisiin metsäreitteihin lukeutuu myös tallialueen kiertävä, reilu kilometrin mittainen hiekkalenkki. Reitti sopii kunnon treenamiseen niin käynnissä, kuin laukassakin. Lenkillä on vaihtoehtoisesti mahdollista hypätä myös muutamia maastoesteitä, joita koko Jillianin alueilta löytyy parisenkymmentä.
Tarhojakin meiltä löytyy, 13 hiekkapohjaista melko iso tarhaa ja yksi pieni sairastarha. Suurin osa poneista tarhaa kaverin kanssa, mutta jotkut sivistymättömät ja erakkomaiset täytyy tarhata yksin, orin mukaanlukien. Laitumia löytyy viisi, jotka ovat kaikki isoja ja rehevä ruohoisia (liiankin ponien mahoista päätellen). Ponit laiduntavat kesät ja talvisin saavat tyytyä hiekkatarhoihin, jotka ovat puuaidattuja.
Jillianin tiluksilla sijaitsee kaksi tallirakennusta vierekkäin: päätalli ja siitostalli. Asukkaat talleihin lajitellaan käyttötarkoituksen mukaan, eli nuoret ja kilpailukäytössä olevat ponit asuttavat 30-paikkaista päätallia ja jalostuskäytössä olevat orit sekä tiineet tammat siitostallin 15 karsinaa. Siitostallissa on myös kolme tilavaa varsomiskarsinaa. Talleissa on tilavia, 3 x 3 metrisiä karsinoita ja kuivikkeena käytämme puruja. Joka karsinassa on juoma- sekä ruokintakuppi ja ovesta löytyy ponille ulko- ja sisäloimi, sekä riimu ja riimunnaru. Kummastakin tallista löytyy myös lukittava rehuvarasta sekä pesupaikka, jota käytetään ahkerasti niin ponien, kippojen kuin suojienkin pesuun.
Mukavuudestakaan ei talleja rakentaessa ole tingitty - siksi kummastakin tallista löytyy lämmitetty satulahuone, jonka yhteyteen on sijoitettu oleskelutila pöytineen ja penkkeineen. Satulahuoneet pidetään lukittuina varkauksien estämiseksi ja vain poneja liikuttavilla sekä tallihenkilökunnalla on avaimet sinne. Siitostallista löytyy myös pari kenttävuodetta, jotta varsomisia olisi helppo vahtia paikan päällä. Jotta varsomisten vahtiminen olisi mahdolisimman help, löytyy siitostallista myös pieni jääkaappi, jossa tallinväki säilyttää eväitään muulloinkin kuin varsomisten aikana. Kummastakin tallista löytyy myös wc ja pukuhuone ja siiitostalliin on rakennettu yöpymistä ajatellen myös suihkutilat.
Jillian Poniesissa käy paljon väkeä joka päivä, tutustumassa welsh-poneihimme ja niiden kasvatukseen. Uusia kasvoja tapaa päivittäin, mutta toki tallilla liikkuu myös tietty vakioporukka, johon kuuluu niin ratsastajia, valmentajia kuin kengittäjiäkin.
Tallihenkilökuntamme on ystävällistä ja asiansa osaavaa. Heidät näkee milloin tarhaamassa poneja, lakaisemassa käytäviä, kärräämässä lantaa tai ruokkimassa poneja. Tallihenkilökuntaan kuuluu kolme vakituista tallityöntekijää, eli suomalainen harjoittelija Annika Savilahti, sekä tanskalaiset hevosenhoitajat Hanne Sallingbo ja Ida Jørgensen. Jillianissa on myös tallimestari Anu Grösten, joka tallitöiden lisäksi hoitaa mm. osan paperiasioista.
Ponien kengitystä ja terveydentilaa hoitavat hieman äreä kengittäjämme Hannu Grudy sekä eläinlääkärinä pirteä Julia Hans. Kummallakin on taustallaan vuosien kokemus hevosten kanssa ja tarvittaessa he tulevat aina paikalle. Entisenä kilparatsastajana tunnettu Hannu saattaa joskus myös pitää tunteja Jillianin ponitiimille. Parina päivänä viikossa Jillianissa vierailevat myös esteratsastaja Kia Wernja koulutuomari Henrik. Kumpikin omaa todella paljon kokemusta omasta lajistaa ja valmentaa nykyään tallin nuoria ratsastajia sekä auttaa nuorien ponien kouluttamisessa. Kumpikin valmentaja käy tallilla kahdesti viikossa, Kia maanantaisin ja torstaisin ja Hannu keskiviikkoisin ja perjantaisin. Valmentajamme ovat usein myös mukana ponien kilpaillessa, sekä välillä myös etsiessämme uusia poneja welsh-laumaamme.
Sokerina pohjalla esittelemme tallilla käyvän tyttönelikon, jota kutsumme Jillianin ponitiimiksi. Gina, Karla, Judith ja Ina liikuttavat osan poneista päivittäin. Kaikki neljä tyttöä kilpailevat niin koulu- kuin estekilpailuissakin Jilllianin poneilla, menestyen usein hyvin myös joukkuekilpailuissa. Tytöt käyvät Jillianissa käyvien valmentajien tunneilla aina kun pääsevät, ja välillä lähtevät myös ulkopuolisiin valmennuksiin. Usein joku porukasta lähtee mukaan myös kun mennään katsomaan uusia poneja, ja monesti he myös esittelevät Jillianin myyntiponit. Tytöt tekevät myös tallivuoroja ja muita tallitöitä palkaksi ratsastuksesta, ja auttavat mielellään myös kaikkia tallilla käyviä.
Materiaali (ei kuvat) © Jillian Ponies 2009